lauantai 28. kesäkuuta 2014

Väinölän kylän galleriasta



Iloisia uutisia Väinölän kylästä! Maakuntalehti Keskisuomalainen on tänään 28. kesäkuuta antanut äänen Väinölän kyläläisille ja julkaissut näkyvästi kuvan kanssa mielipidekirjoituksen Väinölän kylän taistelusta Jyväskylän kaupungin Väinölänrantaa koskevaa kaavahanketta vastaan. Juttu on julkaistu sekä Keskisuomalaisen painetussa lehdessä että nettiversiossa. Käykääpä katsomassa linkki ja ottakaa kantaa, koska kyseessä on koko Jyvässeutua ja Päijänteen rantoja koskeva asia:


http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/vainolanrannan-nousu-ja-tuho/1842711



Kaupungin suunnitelman mukaan uudelleen kaavoitettuun Väinölänrantaan tulisi  kahdeksan korkeaa kerrostaloa, rannan välittömään läheisyyteen rakennettaisiin rivitalojen rivistö ja koko betonikorttelin parkkialueet eristettäisiin kylästä muurimaisella rakennelmalla. Tällainen suunnitelma tuhoaa toteutuessaan upean ja toimivan maalaiskylän ainutlaatuisen maiseman ja aidosti vireän toiminnan, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita tutustumaan ja osallistumaan muutenkin kuin tornitalojen ja betonibunkkereiden suojista.

Ohessa on kuvakooste Väinölän kylän galleriasta. Katsokaa kuvia ja miettikää, mitä kaupungin kaavahanke ja rakennussuunnitelma toteutuessaan merkitsee koko tälle alueelle ja maisemalle sekä kaikelle Väinölän kylän perinteiselle toiminnalle.




 Päijänteeltä Väinölään
Kuva: Seppo Niemi



Tältä näyttää saapuminen Päijänteeltä Väinölän tuntumaan. Vasemmalla on Samulinniemen koivikkoa ja veneitä. Suoraan edessä on Väinölänranta ja sen takana Sopukka. Sopukasta oikealle olevan vehreän metsän reunassa on Länkelä. Väinölänrannasta vasemmalla oleva lehtipuumetsikkö on telakka-aluetta, jonka vieressä on Ruohoranta, väinöläläisten yhteinen rantajuhlapaikka.

Ruohorannasta edelleen vasemmalle alkaa välittömästi Äijälänsalmi.

Taustan järvenrannan alueelle suunnitellaan kaavahankkeeseen piirrettyä ”Päijänteen porttia Jyväskylään”. Tämä kaunis nimi tarkoittaa käytännössä rannan tuntumaan kahdeksaa kerrostaloa ja kahta rivitaloa.


Kerrostalot tulisivat suoraan näkyvissä olevien talojen eteen rantakaistaleelle. Korkeudessaan ne ulottuisivat puiden latvojen tasalle tai niiden yli. Kaupungin omakehuma ällistyttävä kerrostaloportti sulkee näkymän järven suunnasta kylään ja kylästä järvelle. 



PikonPiljoonaPilkki
Kuva: Anonyymi


Kuvaan on tallennettu vuoden 2013 Ruohorantatapahtuma nimeltä PikonPiljoonaPilkki. Se on lapsille ja leikkimielisille aikuisille tarkoitettu lähijäätapahtuma, pilkkikisa. PPP oli alun perin Pirkko-rouvan (Pulkkinen) useiden vuosien takainen ehdotus. Kylälle etsittiin yhteisiä tapahtumia ja haluttiin aloittaa uusia perinteitä. Ehdotus kuului, että Väinölän lapsille järjestettäisiin aina kevättalvella pilkkikisat, kylän yhteinen tapahtuma. Kyläyhdistyksen hallitus teki päätöksen, että kisat pidetään. Kukin katsoi omalta kohdaltaan mahdollisia palkintoasioita, esimerkiksi kylän muusikko Seppo Niemi toi kansanmusiikki-cd:n. Yhtenä palkintona oli jopa 500 miljoonan dollarin leikkishekki, olisiko ollut Zimbabven valuuttaa. Palkintoja tuli jakoon paljon!

Nimi Pikon Piljoona Pilkki tai PPP on helppo jäljittää esikuvaansa Pohjanmaalle. Siellä tiedetään olevan myös pikkukylä, jonka isossa kaupassa käyvät hirmuiset väkimäärät. Kylän isäntä eli kauppias alkoi rikastuttuaan järjestää kylän järvellä miljoonapilkkikisoja, oikein valtakunnallisia. Väinölän kyläyhdistyksen hallitus halusi, että pannaan paremmaksi kuin Tuurin kisat, eikä tyydytä miljoonaan vaan biljoonaan. Hallitus keskusteli asiasta lisää ja koki, että b-kirjain on liian hieno kyläläissuuhun, olkoon se vaikka p-kirjain. Siten nimeksi tuli lopulta Pikon Piljoon Pilkki. Kisan kirjoitusasu on sittemmin vaihdellut. Niemen Seppo tykkää kirjoittaa kisan nimen amerikkalaisten Apple-ihmisten tapaan yhteen pötköön, isoilla kirjaimilla leikitellen: PikonPiljoonaPilkki. Mutta kisalogoksi hänellekin kelpaa lyhenne PPP, koska se näyttää mukavalta.

Kaavoitusehdotuksen kahdeksan kerrostaloa tulisivat taustalla olevan männikön ja omakotitalon taakse, siis parinsadan metrin päähän kuvauspaikasta. Siitä kerrostalorakentaminen jatkuisi edelleen kohti Länkelää, joka on Äijäläntien päässä ja oikeastaan viimeinen talo tällä reunalla Väinölää.





Jättiläinen
Kuva: Maria Niemi



Kuva on Väinölän keskustasta Savikkotieltä kesällä 2013. Kuvan kolme äijää ovat yhdessä Jättiläinen-trio, joka on pitänyt kylällä harjoituksia. Trio on usein käväissyt viereisessä Äijälän talossa konsertoimassa muutaman kappaleen verran harjoitusten päätteeksi. Jättiläinen-yhtyeen pelimannit ovat oikealta lukien ja aakkosjärjestyksessäkin: Jouni Innilä (laulu & kitara), Kari Kantonen (laulu & basso), Seppo Niemi (laulu & kitara). Keltainen rakennus on Äijälän saunarakennus, itse Äijälä on vehreyden kätkemänä tien toisella puolella.

Väinölän kylän taistelua Jyväskylän kaupungin kaavoitussuunnitelmaa vastana on verrattu "taisteluun tuulimyllyjä vastaan". Fraasi viittaa Cervantesin upeaan romaaniin Don Quijote – joka on sitä paitsi maailman ensimmäinen oikea taideromaani! Taistelu tuulimyllyjä vastaan on tietysti Cervantesin väärinymmärrystä. Ensinnäkään tuulimyllyissä ei ole mitään pahaa, vaikka Don Quijote luuleekin niitä jättiläisiksi – mutta hänhän onkin järjiltään luiskahtanut maalaismies, joka vain luulee olevansa ritari. Toisekseen jättiläisissäkään ei ole mitään pahaa, jos ne pysyvät yhtä aloillaan kuin tuulimyllyt eivätkä riistä pienempiään. – Siispä ei Jyväskylässäkään ei ole mitään pahaa, vaikka iso kaupunki onkin ja yhä kasvamaan päin, jollei se tieten tahtoen tallo jalkoihinsa omien kuntalaistensa oikeutta puolustaa asuinpaikkansa viihtyisyyttä ja turvallisuutta.



Lankalauantain kokko
Kuva: Seppo Niemi



Lankalauantain viettoa Ruohorannassa vuonna 2010. Kokko on rakennettu kiuasgrilliin ruohikkopalovaaran vuoksi.




Kyläläisten kolaama luistelurata
Kuva: Seppo Niemi


Ruohorantaan kolattiin porukalla luistelurata lapsille vuonna 2007. Takavasemmalla oleva tumma metsikkö laivan takana on Äijälänrantaa, jonne kaavoittaja haluaisi kerrostalorivistön.




Ruohorannan laiturikahvit
Kuva: Seppo Niemi


Ruohorannassa on vietetty ahkerasti legendaarisia laiturikahveja. Kuvassa ovat laiturikahvit kesällä 2006. Kahvittelemassa ovat ehkä vakituisimmat laiturikahvittelijat. Kuva on eräänlainen protoselfie ennen nappaa-se-itse-omakuvia: kuvaaja on itsekin kuvassa.

Väinölänrantaan kaavaillut kerrostalojen rakennusmassat kohoaisivat kuvan lipputangosta vasemmalla olevan laivatelakan viereen, parinsadan metrin päähän laiturista.