tiistai 23. syyskuuta 2014

Nuoret aikuiset eivät halua kerrostaloihin

Väinölänrannan kaavoitushanketta korkeine kerrostaloineen on perusteltu muun muassa kaupunkimaisella rakentamisella ja kaupungin laajentumispyrkimyksillä läheisille maaseutualueille. Aivan uusi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tekemä tutkimus paljastaa kuitenkin, että maaseudun kerrostalorakentaminen on menneisyyden ajattelua, joka tuottaa pahimmillaan ”maaseutuslummeja”. Kerrostalorakentaminen ei tutkitusti houkuttele enää nuoria aikuisia. Nuoret haluavat asua omakotitaloissa maalaismaisessa ympäristössä, ja ekologisen pientaloasumisen näkökulmasta juuri Jyväskylää ympäröivä alue mainittiin yhtenä vetovoimaisimmista asuinpaikoista Tampereen ja Hämeenlinnan ohella. Sisä-Suomea ja Lappia pidettiin omakotiasumisen unelma-alueina.

Ympäristösyillä ei voida enää uskottavasti perustella yhdyskuntarakenteiden tiivistämistä kerrostalolähiöiksi. Tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa maaseutujen talot rakennetaan todennäköisesti energiaomavaraisiksi tai ne lämmitetään uusiutuvalla energialla. Liikennepolttoaineet ovat biopolttoaineita, jolloin hajautettu yhdyskuntarakenne ei ole enää ympäristöongelma.




Koska nuorissa on tulevaisuus, kaupunkien kaavoitushankkeissa tulisi kuunnella aidosti, mitä nuoret itse toivovat tulevaisuudeltaan ja millaisissa oloissa he haluavat kasvattaa seuraavan sukupolven. Kyselyn mukaan nuoret 18 – 30-vuotiaat aikuiset toivoivat kaupunkien lähellä olevalta maaseudulta omaa rauhaa, tilaa ja yksityisyyttä. Maaseutujen kirkonkyliltä haluttiin turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja lähellä asuvia naapureita.




http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/09/23/tallaisesta-asumisesta-nuoret-unelmoivat/201412727/310

Väinölänrannasta olisi näiden toiveiden perusteella mahdollista rakentaa vetovoimainen pientalokortteli, joka houkuttelisi alueelle nuoria ja lapsiperheitä – heitä, joissa on tulevaisuus.