Väinölänrannan kaava-alue on Päijänteen pohjoispään
viimeisimpiä rakentamattomia ranta-alueita. Päijät-Hämeen hanke-esityksessä
vuodelle 2016–2017 Päijänteellä on käynnissä UNESCO:n biosfäärihanke. Hanketta
vievät eteenpäin Lahden seudun ympäristöpalvelut, Hämeen ja Keski-Suomen
ELY-keskukset ja Euroopan aluekehitysrahasto EAKR. Hankkeeseen on budjetoitu
miljoonaa euroa.
Kuntalaiset vastustavat Jyväskylän kaupungin Väinölänrantaan suunnittelemaa, rantaviivaan asti ulottuvaa kerrostalo- ja rivitalokorttelia ja
toivovat, että alue kunnostettaisiin UNESCO:n hankkeeseen ja Pohjois-Päijänteen
järvimaisemaan sopivaksi puisto- ja virkistysalueeksi. Sellaista ei
Päijänteen pohjoispäässä ole, eikä ihan lähimaillakaan.
Pitkällä aikavälillä sitoutuminen UNESCO:n hankkeeseen
ja Väinölänrannan kaavoittaminen Pohjois-Päijänteen järvimaisemien suurnäkymään
sopivaksi viheralueeksi nostaisi Jyväskylän profiilia ja imagoa kulttuurin,
koulutuksen, sivistyksen ja puhtaan luonnon edelläkävijänä.